Etusivu Yhteystiedot PENTUJA Rotumääritelmä
ENG



TIIBETINMASTIFFIN HANKINNASTA

Tiibetinmastiffi (TM, do khyi) on ikivanha myyttien ympäröimä työ- ja vahtikoira, jonka fyysistä ja psyykkistä vahvuutta ja vaikuttavuutta aina on ylistetty. Kotimaassaan Tiibetinmastiffia kutsutaan "naisten askelten vartijaksi". Tiibetinmastiffia pidetään kaikkien kookkaiden vuoristokoira- ja mastiffirotujen esi-isänä. Tiibetinmastiffi on yhä varsin alkukantainen rotu, mm. narttujen juoksu on pääsääntöisesti kerran vuodessa, vuodenvaihteen tienoilla.  Eurooppaan rotu on saapunut n. 1850 ja Suomeen rodun toi v.1984 Rajakan kennelin Inkeri ja Taisto Collanus.

Pienestä ja ah niin ihanan suloisesta karvapallosta kasvaa ISO ja itsenäinen reviiriään vahtiva koira, joka soveltuu maalle tai omakotitaloon (EI kerros- eikä rivitaloon). Tiibetinmastiffi luokitellaan Laumanvartijakoiriin (LGD). Lempeältä nallekarhulta näyttävä Tiibetinmastiffi on vahtikoira, joka tarpeen vaatiessa tulee vaikka seinästä läpi. Rotua harkitsevan tulee tarkasti miettiä miksi haluaa Tiibetinmastiffin ja pystyykö tarjoamaan hänelle sen vaatimat olosuhteet.

Erittäin hyvää suomennettua tietoa rotumme alkujuurilta, kirjoittanut Tiibettiläinen Luo Go ja suomentanut Susanne Ojala:
►►► TIIBETINMASTIFFIN ROTUTYYPPI JA RAKENNE TIIBETISSA ◄◄◄

 

►►► Varmista, että pentusi tulee kasvattajalta, jolla on rekisteröity kennelnimi. Jos tuot pennun ulkomailta, varmista ennen varausmaksun maksamista SKL:sta, että tuontipennun FCI Export Pedigree hyväksytään Suomeen rekisteröitäväksi. Tarkista, että pentueen vanhemmat ovat käyneet näyttelyissä ja että vanhemmilla on pentueen syntymämaan vaatimat terveystarkastukset tehty. Suomessa kaikkien kasvattajien pennut syntyvät kotioloissa, omani makuuhuoneessa tai olohuoneessa jolloin olen kotona pentujen kanssa aina luovutusikään asti. Älä osta paperitonta eli rekisteröimätöntä pentua. Rotu ei sovellu kerrostaloon eikä kerrostalossa kasvatettavaksi.

 

HARKITSETKO TIIBETINMASTIFFIN OTTAMISTA OMAKSI KOIRAKSESI?
Seuraavat seikat kannattaa punnita huolella, Tiibetinmastiffi on:

- ensisijaisesti
vahtikoira vaikka luokitellaan rotumääritelmässä myös seurakoiraksi

- tarvitsee vahdittavakseen selkeän reviirin (
tilava tarha tai aidattu piha) mielellään maaseudulta tai omakotitalosta, ei voi pitää vapaana ilman aitausta

-
ulkokoira, joka pärjää ja haluaa olla ulkona talvellakin usein ympäri vuorokauden, mutta viihtyy myös sisällä perheensä parissa

- tarvitsee päivittäin kunnon lenkityksen

- saattaa olla kova kaivamaan ja haukkumaan

- pureskelee mielellään kaikkea mahdollista, etenkin puuta ja saattaa pentuaikana ja myöhemminkin tehdä paljonkin tuhoa

- itsenäinen, mutta samalla perheeseesi syvästi kiintyvä koira

- ei ole palveluskoiraa, mutta tarvitsee peruskoulutuksen ollakseen yhteiskuntakelpoinen koira. Koulutuksen tulee tapahtua koiraa kuunnellen, ei pakottamalla, ei alistamalla eikä koiraa stressaamalla.
Vahtiviettiä ei saa vahvistaa. Koulutuksesta vastaa perheen aikuinen, ei lapsi

- ei ole miellyttämis- eikä palveluhaluinen vaan voi olla hyvinkin itsepäinen eikä yleensä makupaloilla motivoitavissa

- pienestä, ihanasta karvapallosta kasvaa
ISO koira. Uroksen minimi säkäkorkeus on 66 cm ja nartun 61 cm, maksimikorkeutta ei ole. Painoa n. 40-85 kg
. Mielestäni ja oman makuni mukaan mastiffi-molossirotuna Tiibetinmastiffin koon tulee mieluummin olla reilusti minimi- jopa keskitason yläpuolella. Näyttelyissä tuomarit peräänkuuluttavat hyvin usein kokoa ja vahvuutta ja erityisesti rodun ylpeyttä näyttävää, vahvaa päätä. Vanhemmat kannattaa käydä katsomassa kesäaikaan karvattomina jolloin näkee todellisen rakenteen ja paras aika seurata rotua näyttelyissä on juuri kesäaika.

 

PENNUN OSTOSTA:
- tutustu rotuun useiden eri kasvattajien ja koiranomistajien kotona, he tuntevat omat koiransa ja omat kasvattinsa parhaiten, näin saat tietoa rodusta ja erilaisista yksilöistä varsinkin luonteiden, tyypin ja rakenteen osalta. Tiibetinmastiffi on perhekoira ja laumasidonnainen koira. Hae tietoa eri lähteistä. Useimmilla kasvattajilla on nykyään kotisivut, seuraa sieltä sekä kasvattajan koirien esittelyä että hänen pentueidensa kehitystä, ne kertovat paljon.
Kuuntele kuitenkin valikoivalla korvalla ja kyseenalaista kuulemasi, varsinkin, jos kuulet negatiivista ja mustamaalaavaa tietoa jostakin, ota silloin asioista selvää asianosaiselta itseltään.

- koiranäyttelyt ovat hyvä tilaisuus seurata koiria. On suositeltavaa, että jalostukseen käytettävät koirat ovat näyttelyssä käyneitä ja palkittuja. Vaikka itse et näyttelyistä olisikaan kiinnostunut ja olisit hankkimassa vahti- /kotikoiraa, lemmikkiä etkä näyttelykoiraa, näyttelytulos kertoo mm. tulevan pennun vanhempien rodunomaisesta tyypistä, rakenteesta, riittävästä koosta, luonteesta ja yhteiskuntakelpoisuudesta sekä siitä, että kasvattaja on aidosti kiinnostunut rodun kehityksestä ja omaa esittelykelpoiset jalostuskoirat, kun käy näyttelyissä

- tiibetinmastiffeilla on pääsääntöisesti vain yksi juoksu vuodessa, joka ajoittuu syksyyn/alkutalveen, joten pentuja syntyy vuodenvaihteen kahta puolen

- rotu kuuluu PEVISA-ohjelmaan (PErinöllisten VIkojen ja SAirauksien vastustamisohjelma), joka tarkoittaa sitä, että pennun vanhemmat on lonkka- ja kyynärkuvattava ja silmätarkastettava ennen astutusta. Jokainen kasvattaja tekee omat jalostusvalintansa noudattaen Suomen Kennelliiton rekisteröintisääntöjä ja vastaa niistä itse. PEVISA ei määrittele raja-arvoa rekisteröitävien pentujen vanhemmille. Lonkkien ja kyynärien kasvuhäiriöön vaikuttavat myös esi-isien lonkat ja kyynärät jopa vanhempien lonkkia ja kyynäriä enemmän sekä eritoten ruokinta ja pentuajan liikunta.

- PEVISA ei määrittele jalostuksesta poissulkevia silmäsairauksia Tiibetinmastiffille. PEVISAn ja Kennelliiton rekisteröintiehtojen mukaan
silmätarkastus tulos saa olla astutushetkellä enintään 24kk vanha eli viimeisin silmätarkastustulos on voimassa oleva. Rodussa esiintyvän PRA-sairaiden ja kantajien käyttöä jalostukseen ei suositella missään rodussa.

- tiedot lonkka- ja kyynärkuvauksista ja silmätarkastuksista löydät
KoiraNet-jalostustietojärjestelmästä

- pennun tulee olla rekisteröity, madotettu, tunnistusmerkitty ja eläinlääkärin tarkastama ja tarvittaessa myös DNA-testattu polveutumisen varmistamiseksi, koirankaupasta tulee tehdä kirjallinen sopimus

- pentu luovutetaan aikaisintaan 8 viikon ikäisenä, mieluiten jopa vanhempana, Tiibetinmastiffi pentu (ja muut laumanvartijarodut) EI ole mielestäni valmis luovutettavaksi Kennelliiton alimmassa luovutusiässä eli 7 viikkoa vanhana

- pennun mukana tulee kirjalliset hoito- ja ruokintaohjeet kasvattajalta

 

TERVEYS:
Terveys on normaali, omasta mielestäni ja omalla kokemuksellani jopa todella hyvä muihin isoihin rotuihin verrattuna. Jalostuksen Tavoiteohjelmaan on kirjattu rodussa esiintyvät tyypilliset sairaudet. Rodun terveystutkimus- ja kuolinsyytilastot löytyvät KoiraNetistä

Silmälääkäri Juha Pärnäsen artikkeli.

 

GEENITUTKIMUS:
Akatemiatutkija Hannes Lohi on käynnistänyt Suomessa geenitutkimuksen, lisätietoa tutkimuksesta löytyy tutkimuksen kotisivuilta. Tiibetinmastiffille ei ole olemassa mitään geenitestiä minkään perinnöllisen sairauden testaamiseksi. Verinäyte kannattaa luovuttaa, jos Tiibetinmastiffisi tai sen vanhemmat tai sisarukset sairastavat jotakin perinnöllistä sairautta.

Double Eye kasvattien viralliset terveystulokset löytyvät Kennelliiton KoiraNetistä

Suomessa syntyneiden Tiibetinmastiffi pentueiden viralliset terveystulokset löytyvät Kennelliiton KoiraNetistä
 

Kaiken sivuilla olevan materiaalin kopiointi ilman lupaa kielletty (Tekijänoikeuslaki)